Hienosti alkoi uusi vuosi

Sanotaanko nyt näin, että uusi vuosi alkoi aika... tohinalla. Kiitos ei koko vuotta tällaista!

Kaverini oli siis meillä yötä ja kahdentoista maissa Manu sai leikkikaverin hänen lapparistaan. Lapparia ei kuitenkaan liiemmin kiinnostanut muut kuin uudet hajut, mutta kyllä ne vähän leikki. Käytiin peltoilemassa (uunilla hienoilla kengilläni, älykäs minä). Koirathan piti pestä ja siinä oli tietenkin tekemistä, kun piti kaks  vastahakosta vapaana juoksevaa nelitassua saada takakautta kylppäriin. Takaovesta on kahva lähtenyt, joten sitä ei saa edes auki muuten kuin sisältä (lukuunottamatta veljeäni). Nakki on ystävä ja sen avulla saatiin koirat sisälle.

Manu oli tosi "nätisti" suihkussa. Tottakai nuipotti ja mulkoili välillä, mutta paikallaan se pysyi kun tarpeeksi kovaa piti kiinni. Huoh. Ensimmäinen episodi takana.

Noh, kaverini päätti keksiä, että leikellään nyt ajankuluksi Mantelilta karvat. Kuikuttaja olikin kasvattanut jo aika muhkean karvan, joten päätimme ryhtyä tuumasta toimeen. Koirat ulos huoneesta, patja lattialta ym tärkeät tavarat piiloon, vaatteiden vaihto huonoihin ja sakset kehiin. Miten noin pienestä elukasta voi lähteä noin paljon karvaa? No, pieneni se ainakin puolella. Ja kaiken hyvän lisäks Manteli pestiin ja kuivattiin vielä hiustenkuivaajalla. Nyt on puhtoinen ja kevyempi marsu. On varmaan kivempi liikkuakin, kun ei tarvitse raahata kaikkia karvoja mukana.

Minullehan koitti tuossa kolmen aikaan kunnon älynväläys. Lähdetään pellolle (siis toiselle, ei sille, minkä jo mainitsin)! Sehän oli ihan mutainen ja vetinen ja ties mitä. No, keskellä peltoa jäin sitten jumiin. Kaverini tuli auttamaan, mutta eihän siitä mitään tullut, kun hänkin jäi kiinni yrittäessään auttaa minua. Saatiin ittemme irti, mutta jäin taas mutaan. Yritin nojata kaveriini, mutta tasapaino petti ja lensin toiselle kyljelleni maahan. Kiva kiva. Sain noustua ylös ja päätettiin jättää se reissu siihen. Mutta tietenkin jäin uudelleen kiinni. Turhauduin, otin sukat pois jalasta ja lähdin viipottamaan paljain kintuin pois pellolta. Ai hitto että jalkoja ja käsiä kylmi. Koiriakaan ei näkyny mailla eikä halmeilla, mutta en jäänyt pitkin katselemaan. Etukautta en viitsinyt mennä, joten piti odottaa, että kaverini aukaisee takaoven. Koiratkin pörähti silloin paikalle. Käsiä ja jalkoja särki vähän aikaa, mutta ei kun vaan takki pesuun ja itse hupparilla ulos. Hyvin tarkeni.

Illan pimetessä vielä vähän temppuiltiin ja hyvin kelpas nakit. Ai hitsi, että haluisin Manun kanssa jonnekin toko- tai agikursille.... aaargh!

Nyt Manu nukkuu autuaallisena sängyn vieressä. Pitäs ottaa mallia ja käydä itekin nukkumaan, nimittäin huomenna on koulua ja Manu taitaa joutua viettämään yksinäisiä tunteja huomenna. No, eipä pitäisi olla hirveästi energiaa varastossa ja hyvä niin!