Heipodei taas vähästä aikaa! Mitään pärisyttävää ei ole tapahtunut. Minä ja Manu ollaan kummatkin perseilty kuluvalla viikolla ihan urakan kanssa. Minua ei ole hirveästi hotsittanut tehdä tuon kanssa mitään, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Mutta se kyllä näkyy heti meidän suhteessa ja Manun olemuksessa jos sillä ei ole ollut mitään muuta kuin hihnalenkkejä. On taas parina yönä lennellyt keksipaketit ja leipäpussit ku poitsu on kehitellyt itselleen tekemistä...
Lauantaina aamusta yritin taas vaihteeksi keksiä jotain kivaa tekemistä. Sekoitin lihaliemikuution veteen ja laitoin juomapulloon. Takapihan metsään yritin sitten tehdä "jäljen, mutta aines loppui äkisti ja siitä tuli vaan sellanen ihme suoran epäsuora töhry.
Ennen kuin lähettiin "jäljelle", käytiin pikku vetopyrähdyksellä, mutta Manuahan ei olis voinu vähempää kiinnostaa... Inhottaa ku valahtaa ihan passiiviseks ku sille työntää nuo valjaat niskaan. Panta päällä sitte vedetään ku höyryjuna. Hei oikeesti?
No, eihän siitä jäljestä tietenkään mitään tullut. Ensin ketutti, kun se vaan lompsi miun astelemissa jäljissä, eikä kiinnostunu upeasta viivastani, hyvä kun vilkaisi sitä. Mutta päätin kerranki miettiä asiaa positiivisesti (jos sen voi niin ilmaista). Manustahan tulisi hyvä ihmisen jäljittäjä!
Ja Manuahan ei tietenkään vähempääkään olisi voinut kiinnostaa "jäljen" päähän asetetut herkut, eli luu, kinkkusiivut ja porkkana. "Ei ku miuta kiinnostaa ihan kaikki muu ku tehä sitä mitä sie haluut!"
Sunnuntaina meni paremmin. Käytiin mehässä juoksentelemassa parin tunnin ajan ja hyvin meni, vaikka yhen kerran kävikin jossain kaukana huitelemassa. Välillä olin jopa iloinen: Missä vaiheessa tää on ruvennu onnistumaan näin hyvin?
Yhessä välissä Manu vaan jäi tuijottamaan takasinmeno suuntaan jotenkin levottomana. Sinne se kahto ja odotti jotain. Mutta kuten näette alemmasta kuvasta, siellä ei ole mitään tai ketään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti