Hyvät tavat

Tänään käytiin siis KKK:n Hyvät tavat -ryhmässä kokeilemassa, miten onnistuu, kun viime kerrasta jäi suoraan sanottuna paska maku suuhun - ja kerrankin ilman meidän ansiota!
No, tästä kerrasta jäi paska maku suuhun myös. Tosin ihan meidän omasta takaa. Hienot, ihanat ja näpsäkät home-made makupalani eivät tuottaneet toivottua tulosta.

Alku meni siinä haahuillessa. Alussa jopa menin vahingossa näyttelytreenien ryhmään mukaan. Alkoivat juosta ympyrää kun saavuttiin ja luulin, että treenit alkoivat jo, joten juoksutin Manua niiden kanssa, vaikka eihän siitä tietenkään mitään tullut, vaan hajut veivät mukanaan. Sitten vasta tajusin, että damn, myöhän ollaan ihan väärässä ryhmässä!
Aluksi en saanut Manuun mitään kontaktia, mutta kyllä se pikku hiljaa alkoi sieltä löytyä. Laitoin Manun perusasentoon ja pyysin antamaan katsetta, mikä sujui ihan ok, vaikka välillä saikin päästellä sitä normaalia nyt-se-pärstä-tänne äännähdysmixausta. Oltiin ringissä ja yksitellen koirat kiersi ohjaajiensa kanssa muut koirat, mutta me jätettiin välistä. No, sehän meni oikeasti tosi mallikkaasti, kun Manu istui nätisti paikoillaan.

Sitten, se pelätty tilanne.

Manulta loppui mielenkiinto. Ihan tyystin ja kokonaan. Namit ei kiinnostanu, nakkilelu ei kiinnostanu, ei yhtikäs mikään, vain ne hajut siellä maassa. Meidät jaettiin kahteen ryhmään ja muodostettiin jonot. Sitten ohitusletka. Manu ei edes yrittänyt mennä niiden toisten koirien luo - vain ne hajut maassa veti puoleensa. Ei mitään kontaktia saanut. Jäätiin suosiolla sivummalle, kun ei siitä tullut helvettiäkään. Yritin kaikin keinoin saada Manun huomion, mutta se vain seuraili mitä muut duunaa. En tajua. En kertakaikkisesti tajua. Mikä niissä makupaloissa yhtäkkiä töksähti? Aamuruuan se sai, mutta ei iltaruokaa. Vähän namitusta ja sitten ihan kuin muuri olisi tullut namipalojen ja Manun väliin.

Mitä pitäis tehä? Olis ihana tehä Manun kanssa kaikenlaista, mutta inhottaa se ton EVVVK asenne, mikä tarttuu helposti myös minuun. 

Lopuksi tehtiin sitten vielä kaupunkikierros, mikä meni siinä, että Manu veti (yllättävän vähän kuitenkin), mutta välillä se sitten käveli suhtkoht nätisti. Muut käveli huomattavasti nopeammin kuin myö, mutta lopussa sitten käveltiin aika samaan tahtia. Manua tais vähän hirvittää meidän edellä olevat kaks saksanpaimenkoiran kokosta koiraa, toinen oli jonkinlainen harmaanruskea sakemanni ja toinen oli musta sekarotuinen (tai en ainakaan tunnistanut minkään rodun edustajaksi).

Kaikein kruunasi se, kun yritin jäädä keskustelemaan ohjaajan kanssa siitä, josko kerhon kentälle voisi mennä harjoittelemaan agilityä ja Manu päätti vetää jotkin ihme raget. Välillä se oli ihan nätisti ja välillä se sai kunnon haukkumurinaraivaripelkoaggressio -kohtaukset, vaikka se oli ollut ihan kunnolla koko sen tunnin. Kai alkoi ressukkaa jo väsymys painaa. Yritettiin siinä sitten sopia jotain alustavaa ja sitten lähdettiin.
Nyt ollaan sitten väsynyttä poikaa.

Eli, ensviikon ma ollaan ilmeisesti siellä kentällä, jos kenttä on sula. Ohjaaja ehdotti, että voitaisiin kokeilla jotain esteitä, sillä agilityä ei kannata aloitella yksin ilman kokenutta kaveria, jottei käy vahinkoa ja esteetkin ovat sen verran painavia ja niiden asentaminen vaikeaa, ettei yksin kannata mennä. Ihan turvallisuuden kannalta.

Sunnuntaisin olisi agilityä, mutta saas nähdä. Voi sinne mennä, mutta kysymys onkin, saanko kyytiä sunnuntaiaamuna kello kymmeneksi. Isä ei varmaan innoissaan ole lähdössä. En tiedä Manustakaan. En tiedä, onko meistä sittenkään yhtään mihinkään.