Aurinkoisia päiviä

Tämä viikonloppu on kyllä ollut mieltä ylentävä. Sukulaisia käymässä ja Manu sai perjantaina leikkikaverin. Aluksi vanharouva Manteli ei ollut kiinnostunut tenavasta, mutta kyllä sitä sitten lauantaina alkoi leikki sujumaan. Piti vähän katsoa, miten Mantelin hermot pysyivät aisoissa, kun Manu härnäsi yhdessä vaiheessa lähes taukoamatta. Tuli niitä kuviakin tikitettyä ihan mukavasti.

Manu oli kauhean kateellinen Mantelille, joka sai nukkua sängyssä. Manteli on usein ollut meillä kylässä ja on nukkunut aina vieressäni, mutta Manulla ei tätä oikeutta ole, vaan olemme sopineet, että koiraa ei sänkyyn oteta. Että voi reppanaa.

Myös marsu Manteli sai ulkoilla lauantaina, kun niin nätti ilma oli. Uuden häkin voimilla mentiin ja ihan hyvä, kun sellainen hankittiin, kun omin käsin tehty oli vähän... no... sellainen jännä.

Ai että miten mahtavaa olis ollu leikkiä pikku palleron kanssa. Mutta yrityksistä huolimatta Manteli-marsu ei innostunut ajatuksesta käydä hippasille, vaan kiireen vilkkaa mussutti ruohoa poskeen.

Sukulaisten mukana tuli myös 3v tyttö, jonka käsittelystä Manu ei liiemmin pitänyt.. Manteli-marsuun tyttönen on ihastunut ihan satasella, mutta valitettavasti tunne ei ole molemmin puoleinen :)

Siinä kaikki nyt tällä erää.

Koirakavereita

Manu on nyt viime päivinä saanut paljon oleskella koirien kanssa, kun kylässä on ravaillut ties minkä näköistä hurttaa. Sunnuntai-iltana tuli käymään "pentuvahtimme" kolmen koiransa kanssa, joista yksi oli 4kk ikäinen staffin/ranskanbulldogin pentu ja kaksi muuta whippetejä. Manu oli ensin hiukan innoissaan, mutta kun isoin koirista, uros 8v, rymisteli ulos ja rupesi jahtaamaan/näyttämään kaapin paikan Manu kauhistui ja ulisten juoksi pakoon isoa hurttaa. Ensin auton alle, sitten mopon alle ja sieltä kiikun alle. Ja koko ajan huusi kuin syötävä. Eipä mennyt se kovin hyvin :/ Muutenkin Manu oli aika herkkänä, sillä kun ne leikkivät Tahvon (edeltä mainitun pennun) kanssa, pienikin ylimääränen juttu sai sen juoksemaan ulisten pakoon. Ja ulkona se kyhjötti kiikun alla ja väisteli Tahvon leikkimisyrityksiä.

Toisena päivänä kaikki meni jo paljon paremmin, silti Manu oli vähän Drama Kinginä, vinku aina kun joku teki jotain sen mielestä väärää. Asiaa ei kyllä auttanut se, että Tahvo päätti koko yhdeksällä kilollaan pyllähtää Manun pään päälle. Minkäs sille mahtaa. Mutta kun ne innostuivat leikkimään, leikittiin pöydän alla, missä ne kyllä ärähtelikin toisilleen aina välillä.

Torstaina tuli käymään ystävän suomenlapinkoirauros, jonka kanssa synkkas paljon paremmin. Leikit meni hyvin, johtuu paljon varmaan siitä, kun leikit on oppinut emoltaan, joka on myös lapinkoira. Jeri on myös tosi varovainen leikeissään, tajusi oikein hyvin, että Manu on pienempi ja "herkempi". Paljon parempi mieli jäi tästä kokemuksesta.

Tänään sitten olisi tulossa ukin ja mummon koira visiitille, katsotaan miten vanha mamma, nimeltään Manteli, oikein suhtautuu tähän pieneen Mammanpoikaan.

Ensimmäinen viikko

Loin tämän blogin, jotta pystyn seuraamaan omaa kehitystäni ja mielialaliikkeitäni Manun kasvaessa. Koirahan on ollut hyvin pitkäaikainen unelmani ja tänä keväänä se sitten pääsi vihdoin ja viimein toteutumaan. Kiitokset tästä kuuluvat suurimmassa määrin tädilleni ja hänen pennulleen, sekä veljelleni, joka innostui koirasta. Ilman teitä Manu tuskin olisi täällä.

Manuhan saapui meille 11. päivä toukokuuta, eli tasan viikko sitten, kellon tikitellessä jotain neljän suuntaan. Kymmenen aikoihin majoittui toinen vieraamme, Turkista asti saapunut tyttö, joka vietti meillä koko viikon. Göksen rakastui hulluun perheeseemme (ihme kyllä) ja itkuthan siinä pääsi, kun lähdön aika koitti. Joku päivä on sitten meidän vuoromme matkata Turkkiin tapaamaan hänen sanojensa mukaisesti normaalia perhettä.

Kerronpa nyt matkasta. Haimme koiran Kouvolasta ja ne olivat kolme elämäni piinaavimpaa tuntia. Mahassa kiersi ja pikkuveljeni soitteli koko ajan, joko koira on kyydissä ja missä ollaan menossa. Kun sitten pääsimme perille, olin ratketa ihastuksesta. Manu oli juuri niin söpö kuin oletinkin.

Nimi Manu ei oikeastaan juonnu mistään, vaan päätimme pitää entisessä kodissa annetun nimen, koska emme päässeet nimestä yksimielisyyteen. Helpoimmin näin.

Tulomatka meni ihan hyvin. Manu vain nukkui, eikä osoittanut minkäänlaisia hermostumisen merkkejä. Aina kun pysähdyimme, Manu teki pissat/kakat ja ei kun vain takaisin autoon. Isä oli ihan ihmeissään.

Ensimmäinen yökin meni sen enempiä ulisematta. Johtuikohan siitä, että nukuin sen kanssa lattialla (oma sänkyni oli vallattu). Göksen lähti kierrokselle ja me jäimme kotiin. Päivä meni totutellessa uuteen pentuun, joka säpsähteli äkillisiä ääniä eikä liiemmin noteerannut meitä.

Päivä päivältä Manu on käynyt yhä riehakkaammaksi. Epäilen tässä olevan luonteenkin puolesta enemmän mäyristä, sillä ulkona se huitelee liiemmin välittämättä mitä sille sanoo. Välillä se on hyvin ärsyttävää, mutta kun se nukkuu, se näyttää pieneltä enkeliltä. Nukkumisestahan tuon päivä koostuu aika paljon, illalla myöhään ja aamulla aikaisin se sitten saa ihme hepuleita, mikä ei ole tietenkään yhtään kivaa, kun haluaisi nukkua.

Mutta mitäpä tässä. Huomenna olisi tulossa edellä mainitun tädin kolme koiraa lenkkimään ja yksi niistä on staffin/ranskiksen 4kk sekoitus. Katotaan mitä mieltä Manu on siitä köriläästä, nimittäin se on ihan hömelö tapaus.