Maalla vs. kaupungissa

Ajattelin tehdä tällaisen ns. mielipidekirjoituksen maalla ja kaupungissa asumisesta koiran kanssa. Oma kokemukseni rajoittuu kaupunkiasumisen kohdalla vain sukulaisteni koiriin.

Eräs sukulaiseni totesi, että koiran paikka ei ole kaupungissa. Ihmettelin, että miksi. Miksi ihmeessä koiran olot olisivat yhtään sen kurjemmat kaupungissa kuin maalla? Maalla koira saa olla rauhassa ja koiran pitäminen on paljon helpompaa. Mutta valitettavan usein pihoissa näkee tylsistyneitä koiria pienissä häkeissään. Ja yleensä nämä ovat näitä metsästyskoiria. Kaupungissa sitä omaa fifiä on pakko aktivoida jotenkin, jottei se käy hankalaksi, sillä elämöivästä koirasta saa helposti häädön.

Minusta tärkein seikka on, että mihin koira on tottunut ja mikä sen käyttötarkoitus on. Manusta tuskin tulee rentoa kaupunkilaiskoiraa, joten jätän sen suosiolla kotiin kun lähden opiskelemaan. Mutta koira, joka on elänyt koko elämänsä kerrostalossa, ei hätkähdä rapun ääniä tai ihmisvilinää. Onhan toki yksilöitä, jotka eivät sitten millään vain pysty elämään kaupungissa esimerkiksi vahtiviettinsä tai suunnattoman arkuutensa takia.

Minusta on suorastaan idioottimaista hankkia laumanvartija kerrostalokämppään. Jo kokonsa puolesta se ei sovellu sinne. Laumanvartijoilla on niin vahva vietti vahtia ympäristöään, että johan jo järjen pitäisi kirkua, että yhtälö ei vain toimi.

Maalla koira voi olla vapaana. On metsää missä kirmata, eikä pieni haukku haavaa tee. Minusta se ympäristö ei kuitenkaan ole se tärkein tekijä, vaan se, miten paljon on valmis uhraamaan, jotta koira voi hyvin.

Toiminnantäyteistä

Mistähän sitä aloittais? No, jos mennään aikajärjestyksessä.

Lauantaina mentiin isän työpaikan pilkkikilpailuihin ja Manu lähti tietenkin mukaan. Sintin sinttiä en saanut, mutta Manu oli ensimmäiset kaks ja puol tuntia ihan nätisti, vaikka piti vähän öristä isoille (ja tosi pahoille) miehille. Käytiin vähän mehikössä ja Manu makas sammaleella tosi onnellisen näköisenä. Ah, ihanaa, kun aurinko paisto.

No, sitten mentiin grillikatoksen lähelle, johon ihmiset alkoi valumaan siinä vähän ennen yhtä. Oltiin siinä ulkopuolella, kun ihmiset söi sisäpuolella makkaraa. Eräs nainen ja lapsi tuli siihen kaiteen viereen ja se nainen vähän lässytteli onpa söpö koira. Manu sai jotkut kauheet raget ja rupes hirveesti murisemaan ilmeisesti siks, että sillä lapsella oli huppu päässä ja muutenkin oli vähän semmonen tummasävyinen.

Ette arvaa miten hävetti...

Sunnuntaina ei tainnut olla mitään erikoista. Manu oli mukana puusavotassa ja yritti hyppiä puupinojen päälle. Onneks ei käyny mitään.

Maanantai olikin aika kauhea päivä.Fysiikan koe koulussa, klo 15.15 mopon teoriakoe ja klo. 16 Manun rokotus. Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä klo. 18.30 Hyvät tavat -ryhmä.

Teoriakokeen aikana Manu oli veljeni kanssa kävelyllä. Kun sain feilattua kokeeni, lähdimme eläinlääkärille ja Manu sai yksvuotisrokotukset ja uuden rokotustodistuksen, kun vanha otti jalat alleen! Manu meni ihan reippaasti tervehtimään elliä, mutta Manu sai sähkärin hänen paidastaan ja jäi hyvin epäluuloiseksi naista kohtaan. Piikit anto kuitenkin laittaa hyvin ja lääkäri kehui turkkia ja sitä, miten poitsu on rohkaistunu :3

Sitten jäätiin oottelemaan Manun kanssa opetusta ja isä lähti välillä kotio. Suunnattiin koirapuistoon, jossa Mabu jonkin aikaa sitten nuuskutteli hajuja, ennen kuin lähettiin suunnistamaan. Suunnattiin kohti jäähallia, jonka takana olevan hyppyrimäen "takana" piilossa on koulutuskenttä. Tarvottiin verkkaiseen  tahtiin jäähallille asti, mutta kun oltiin menossa kohti hyppyrimäkeä, niin Manu sai kauhean pomppuhyppyloikka-kohtauksen ja se sai päänsä pannasta. En kerenny tehä muuta ku huutaa, kun koira meni jo menojaan niin onnellisen näköisenä. Huusin, lähdin pois, seurasin, ahdistelin, mutta ei. Se vain iloisena veti rallia. 

Ihme kyllä se sitten antoi ottaa ittensä kiinni. Ei kyllä Manulle kunnian kukko laulanu ja paskaisella fiiliksellä treeneihin, jotka alkoi vartin myöhässä. Ei se toki ole mitään, mutta ketutti hytistä kentän ulkopuolella märissä kengissä, koikkelehtivan koiran kanssa odottamassa mattimyöhäisiä.

Viimein sitten aloiteltiin. Ensin otettiin seuruuta ja pujoteltiin  koirien välistä, mikä meki imuttamalla iha jees. Ja istuminen paikallaan, kun muut meni ohi, meni tosi hyvin, en olis ikinä uskonu!

Jatkettiin sitten toivomillani agilityjutskilla. Jaertiin ryhmä puoliks ja harjoteltiin hyppyjä ja putkea. Todella hyvin ja motivoituneena veti molemmat. :) Tais olla hyvää nakkia!

Lopuksi oyettiin vielä luoksetuloa, mikä meni meidän osalta hienosti! :) Kerran kylläkin vaan tehtiin, kun namit loppu kesken. Mutta voin sanoa, että koira oli rätripoikki ja puhki, kun päästiin kotiin!

Reeniä reeniä

Vau! Kerrankin jotain hehkutettavaa!

Maanantain lievän "katastrofin" ja tiistain kiireellisen kerhonohjausillan jälkeen keskiviikkona pidin kotipihassa treenit. Otin käyttöön viime keväänä ostetun 15m hevosliinan. Hillitsi selvästi karkaamishaluja, ei yrittäny kertaakaan minnekään.

Pyrin pitämään treenit mahdollisimman hauskana. Paljon leikkiä komentojen välissä ja esimerkiksi kepit on osoittautuneet Manun suureksi intohimoksi.

Mentiin kerran puomi ja koko ajan Manu menee sen vatmemmin. Hyvä Manu! :)

Kaikki peruskäskyt sujuu meillä hyvin. Perusasentoa täytyy vielä viilailla, sillä tajusin juuri, että minulla on jäänyt päälle se, että koira menee vierelle ja jos asento ei ihan ole kohillaan, niin minä siirryn. No, pitää ruveta duunailemaan.

Maassaoloaikaakin pitäisi pidentä ja saada istumiskäskystä käsimerkki pois, että toimisi myös kaukona tämä käsky.

Pakko sanoa, että jäi voittajafiilis, vaikka vähän kaihertaakin se tosiseikka, että Manun kiinnostus johtui sen syömättömyydestä. Sitä ei nyt oikein iske aikuisten energiapapana, hirveen kitsaasti on vetäny sitä, joten ei ihme jos alkaa olemaan nälkä. No, muuta se ei saa. Oon kyllästyny nimittäin siihen, että Manu on välillä turhankin nirso ja välinpitämätön. Pitää tarkkailla.

Vielä treeneistä sen verran, että Manulla oli semmonen jännä innostunut pilke silmäkulmassa. Ihan kuin se ois oikeasti nauttinut siitä tekemisestä! :3 Ja kun lopeteltiin, niin Manu seuras minuu pihan poikki ja kun pysähyin, nikn sekin pysähty. Hyvä, ettei silmät pudonnu päästä! Ruhtinaallisin kehuin mentiin sit sisälle.

Hyvät tavat

Tänään käytiin siis KKK:n Hyvät tavat -ryhmässä kokeilemassa, miten onnistuu, kun viime kerrasta jäi suoraan sanottuna paska maku suuhun - ja kerrankin ilman meidän ansiota!
No, tästä kerrasta jäi paska maku suuhun myös. Tosin ihan meidän omasta takaa. Hienot, ihanat ja näpsäkät home-made makupalani eivät tuottaneet toivottua tulosta.

Alku meni siinä haahuillessa. Alussa jopa menin vahingossa näyttelytreenien ryhmään mukaan. Alkoivat juosta ympyrää kun saavuttiin ja luulin, että treenit alkoivat jo, joten juoksutin Manua niiden kanssa, vaikka eihän siitä tietenkään mitään tullut, vaan hajut veivät mukanaan. Sitten vasta tajusin, että damn, myöhän ollaan ihan väärässä ryhmässä!
Aluksi en saanut Manuun mitään kontaktia, mutta kyllä se pikku hiljaa alkoi sieltä löytyä. Laitoin Manun perusasentoon ja pyysin antamaan katsetta, mikä sujui ihan ok, vaikka välillä saikin päästellä sitä normaalia nyt-se-pärstä-tänne äännähdysmixausta. Oltiin ringissä ja yksitellen koirat kiersi ohjaajiensa kanssa muut koirat, mutta me jätettiin välistä. No, sehän meni oikeasti tosi mallikkaasti, kun Manu istui nätisti paikoillaan.

Sitten, se pelätty tilanne.

Manulta loppui mielenkiinto. Ihan tyystin ja kokonaan. Namit ei kiinnostanu, nakkilelu ei kiinnostanu, ei yhtikäs mikään, vain ne hajut siellä maassa. Meidät jaettiin kahteen ryhmään ja muodostettiin jonot. Sitten ohitusletka. Manu ei edes yrittänyt mennä niiden toisten koirien luo - vain ne hajut maassa veti puoleensa. Ei mitään kontaktia saanut. Jäätiin suosiolla sivummalle, kun ei siitä tullut helvettiäkään. Yritin kaikin keinoin saada Manun huomion, mutta se vain seuraili mitä muut duunaa. En tajua. En kertakaikkisesti tajua. Mikä niissä makupaloissa yhtäkkiä töksähti? Aamuruuan se sai, mutta ei iltaruokaa. Vähän namitusta ja sitten ihan kuin muuri olisi tullut namipalojen ja Manun väliin.

Mitä pitäis tehä? Olis ihana tehä Manun kanssa kaikenlaista, mutta inhottaa se ton EVVVK asenne, mikä tarttuu helposti myös minuun. 

Lopuksi tehtiin sitten vielä kaupunkikierros, mikä meni siinä, että Manu veti (yllättävän vähän kuitenkin), mutta välillä se sitten käveli suhtkoht nätisti. Muut käveli huomattavasti nopeammin kuin myö, mutta lopussa sitten käveltiin aika samaan tahtia. Manua tais vähän hirvittää meidän edellä olevat kaks saksanpaimenkoiran kokosta koiraa, toinen oli jonkinlainen harmaanruskea sakemanni ja toinen oli musta sekarotuinen (tai en ainakaan tunnistanut minkään rodun edustajaksi).

Kaikein kruunasi se, kun yritin jäädä keskustelemaan ohjaajan kanssa siitä, josko kerhon kentälle voisi mennä harjoittelemaan agilityä ja Manu päätti vetää jotkin ihme raget. Välillä se oli ihan nätisti ja välillä se sai kunnon haukkumurinaraivaripelkoaggressio -kohtaukset, vaikka se oli ollut ihan kunnolla koko sen tunnin. Kai alkoi ressukkaa jo väsymys painaa. Yritettiin siinä sitten sopia jotain alustavaa ja sitten lähdettiin.
Nyt ollaan sitten väsynyttä poikaa.

Eli, ensviikon ma ollaan ilmeisesti siellä kentällä, jos kenttä on sula. Ohjaaja ehdotti, että voitaisiin kokeilla jotain esteitä, sillä agilityä ei kannata aloitella yksin ilman kokenutta kaveria, jottei käy vahinkoa ja esteetkin ovat sen verran painavia ja niiden asentaminen vaikeaa, ettei yksin kannata mennä. Ihan turvallisuuden kannalta.

Sunnuntaisin olisi agilityä, mutta saas nähdä. Voi sinne mennä, mutta kysymys onkin, saanko kyytiä sunnuntaiaamuna kello kymmeneksi. Isä ei varmaan innoissaan ole lähdössä. En tiedä Manustakaan. En tiedä, onko meistä sittenkään yhtään mihinkään.

Kevättä rinnassa

Sitäpä sitä. On ihanaa, kun lumet on vähissä ja välillä on jopa kuivaa. Se taas ei ole yhtään kiva, että Manu on ku pullolla päähän lyöty.

Käytiin Manun kanssa lyhyellä pyörälenkillä ja voin sanoa, että alussa kyllä hirviyti, kun Manu pistää hanat auki ja tallan pohjaan. Manulla oli siis valjaat ja fleksi ja pidin puristin fleksiä ohjaussarven ja sormien välissä kun Manu posottaa. Se on kyllä ihan mahtava tunne, kun pyörä haluais tehä tuttavuutta ojan kanssa. Pakko oli päästää irti yhessä välissä. Sen sanon, että hengissä selvittiin ja ton kanssa en yleisille teille lähe.

No, ei tässä ollu ees mitään. Lenkin jälkeen sitten päästin Manun vapaaks kotipihassa ja heti oli lähössä seikkailemaan, mutta sain sen mielenkiinnon herätettyä kepin avulla ja vähän aikaa siinä sitten riekuttiin ja harjoteltiin siinä leikin sivussa hyppyestettä, eli ohjasin Manun esteelle ja kepin perässä se hyppäs matalalle asetetun esteen. Käskysanan ajoitus kyllä meni aina ihan pershiilleen...

No, sitten alkokin perseily ja herra sai kauheen  kohtauksen ja se oli menoa sitten. Sinne meni mehtään. Ai vittu ku vitutti, paremmin en sitä voi ilmaista. 

Lähin sitten hirmustuneena perään ja kuten tavallista, Manu luuli sitä leikiksi. Lähdin sitten kylmän viileästi pois ja toinen jäi kattomaan, että 'mitäh?'. Juoksi sitten perään ja tartuin pannasta kiinni ja raahasin kotio. En sanonut mitään, raahasin vain.

Sitten yritettiin pari kertaa karata aukinaisesta ovesta... Ei heti pysähtyny, kun huusin, mutta pysähtyi kuitenkin aliatuneesti keskelle pihaa ja minä pannasta vedin sen sisälle... huaah... Tiedän, en ole mikään pitkähermoisin koirankouluttaja. Olisin näissä kaikissa tilanteissa voinut toimia paremmin. Kun minä kehityn, niin Manukin kehittyy. Mutta tuntuu, että hermoista ja muista ei ole mitään jäljellä. 

PS. Alan taas vakavasti harkitsemaan pallitonta Manjaanaa.

1v!

Manu täytti siis 10.3 vuoden! Kauheaa, miten aika on kulunut...

Mitään ylimääräistä ei ollut, sillä ilta meni älyttömän nopeasti, kun tein Manulle pellillisen treeninamuja. Ohje löytyy täältä, kiitos siis sinne! Melko työläitä nuo on (oikeasti, sain lievän rasitusvamman vasempaan kyynerpäähän, kun leikkasin paistosta pikkiriikkisiksi neliöiksi :D) ja sain koko talon haisemaan ihan maksalaatikolta (naminami). Mutta pääasia on, että koira tykkää, eiks nii? Katotaan mihin niiden vetovoima riittävää, kun päästään häiriöön harjoittelemaan!

Jotain ihme Martan eläimille tarkoitettua sika-nauta jauhelihaa, jonka sulattelin kuumassa vedessä. 

Mössötin kaikki aineet keskenään. Kananmuna ehti kylläkin paistua lämmenneen jauhelihan vieressä ja liha oli vähän sitkeähköä, mutta ohan kelpuutettavaa siitä tuli. 

Ja pellille!

Ja ready! Pilkoin kuutikoiksi ja vielä vartiks uuniin ja ah vastaleivotun tortun tuoksua!